keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Äly ja sen väläys

Nyt hoksasin!! :D Kaukoja on otettava namilla eikä millään h*lvetin takapalkalla 15m matkalta. Treenattiin tänään sisällä kakeja pariin kertaan (kaikkia vaihtoja) ja ohjasin se-is vaihdon namikädellä koska se on kaikkein pahin. Tuisku liikuttaa aina (yleensä vain toista) takajalkaansa hitusen eteenpäin. Otin jo 1m matkalta! Me ollaan edistytty. Ennen se vaikein vaihto, missä liikkui eniten, oli is-se, mutta nyt se on oivaltanut että sen pitää vaihtaa se tulemalla eteenpäin. Takajalat oli ihan liikkumattoman. se-ma ja is-ma-is oli myös priimat.

Tänään illemmalla mennään kentälle vähän muistelemaan että mites se tunnari menikään. Viime syksystä jäi pikku ongelmaksi se, että ötökkä viuhtaisi kapuloille ja varomattomana töni jaloillaan niitä. Ongelmana ei onneksi ole koskaan ollut väärien kapuloiden nostelu. Pitäminenkin on vielä hionnassa (nimenomaan tunnarin pitäminen) mutta se treenataan erikseen. Nyt keskitytään nostamiseen ja noutoon.

Seuraamisessa ajatuksena ois nyt, että ei edistäisi. Innokkuus voi olla syynä tähän, tai sitten se ettei tätä olla treenattu aikoihin. Ajattelin ottaa pitkän seuraamisen, puuttua joka kerta (eli joka askeleella suunnilleen x)) kun edistää. Nykäisen sen vaikka niskasta oikeelle paikalleen. Näytän sille että tästä en tykkää! Hah!

Nyt pitsaa syömään! Koira kuolaa vieressä x)

Ei kommentteja: