torstai 24. kesäkuuta 2010

"Nenällä mennään"

Tänään pellolla ideana "nenällä mennään eteenpäin". Tämä juttu olisi tarkoitus siirtää metsään sitten kun pellolla menee jotenkin. Metsässä siis myös tarkoitus ajaa pannasta, eli tekniikka ei muutu myöhemmin metsään siirryttäessä, ainoastaan maasto. Tuisku selvästi on sitä mieltä, että pellolla jäljestetään ja metsässä mennään ympäriinsä maisemia katsellen valjaat niskassa pitkällä liinalla!

Talloin lyhyeen heinään/nurmeen (mikälie) 155 askeleen pituisen jäljen, nameja oli kutakuinkin 3 x 5, purkit yksi keskellä ja yksi lopussa. Vanheni tunnin. Laitoin pantaan ja lyhyeen liinaan. Ennen ajoin pellolla liina oikeen etusen alta, nyt laitoin liinan kaikkien jalkojen välistä eli mahan alta. Näin mun oli helpompi kävellä perässä. En päästänyt eteenpäin ilman että nenä koski maata ja että meni askel askeleelta, enkä myöskään halunnut sen kaahaavan, joten pidätin heti jos meni liian kovaa ja sen hidastaessa myötäsin. Alussa koira oli eri mieltä ja pysähtyi, mutta en antanut katsekontaktia tai mitään niin jatkoi kiltisti. Nameja se ei pystynyt syömään kuin pari koska ne oli turvotettua nappulaa joten niihin oli mennyt murkkuja. Mutta onneksi purkeista sai erikoisherkkua. Ei mennyt ollenkaan purkkien yli kun vaadin tarkempaa ja hitaampaa työskentelyä. Parhaat ilmasut aikoihin vaikka purkit oli pieniä (pienet tulitikkuaskit) ja ne oli hyvin piilossa.

Lopuksi vielä 10 metriä pitkä laahausjälki (junan raiteet :D ) turvotetuilla nappuloilla, mutta onneksi niissä ei ollut muurahaisia koska se vanheni vaan sen ajan kun jäljestettiin tuo jälki!

Päätin tästä lähtien tehdä pellolle noita jälkiä joissa vaadin tarkkuutta ja rauhallisempaa vauhtia, kunnes löydän sopivan "puupellon" jossa treenata metsää. Huomenna mennään pe-su mökille, ja ajattelin tehdä huomisen iltaruualla 200-300 askeleen jäljen jossa frolicia tai kuivaa nappulaa joka ei kelpaa murkuille, ja pari purkkia, (jos löytyy pelto joka sopivan iso ja jossa sopivan pituista heinää/ruohoa) jossa sitten taas vaadin tarkkuutta ja sen jälkeen joku helppo esim 100 askelta jälki jossa paljon ruokaa ja loppuun purkki tai vaihtoihtoisesti laahausjälki josta saa taas syödä. :)


Edin kuulumisia en olekkaan ehtinyt laittaa aikoihin. Poika osaa jo seurata ainakin huimat 2 metriä ja täyskäännöksen (avuin) ja pysyä paikalla jo tosi kauan ja mennä maahan ja istua ja tulla luokse + sivulle ja noutaa (ei kapulalla vielä) ja uida ja leikkiä patukalla ja hypätä pienen esteen ja olla pissaamatta lattialle ja.. :) Se painaa 2kertaa enemmän kuin Tups, on jo Tuiskua isompi ja kamala laiheliini kun kuluttaa niin kamalasti :) Ihana pakkaus.

Tänään tai juhannuksen jälkeen pitää laittaa tänne blogiin pari huvittavaa tottisvideota joissa kerrataan melkein vuoden tauon jälkeen pk esteet :D Saa kaikki nauraa. Muuten, kun katsoin niin Tups on aika pätevän näköinen tottiksessa ;) Samaa ei voi sanoa ohjaajasta, joka raapii päätään kun koira menee esteen ohi tai jonka kapulanheitto tyyli on jotain ihan omiaan: meinaa lentää nenälleen ja kuvaaja nauraa jnejne.. :D En tiiä kehtaako niitä laittaa.. :p Mutta HYVÄÄ JUHANNUSTA JA MUISTAKAA TREENATA AHKERASTI!

Ei kommentteja: