sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Pepe meinaa ruveta hakuhaukuksi

Lauantaina oltiin tutustumassa hakuun. Veera oli mukana ja saatiin kummatkin olla ekaa kertaa myös maalimiehinä..
Pepe sai tehdä kerran makkararinkiä ja kerran muutaman piston. Poika sai kehuja siitä kun on niin kovin reipas ja ahne! Hakukouluttaja tykkäsi Pepestä jopa niin paljon että tahtoisi meidän jatkavan heidän ryhmässään :) Saas nähä päästääkö jatkossakin hakuilemaan ihan säännöllisesti.
Pepe oli kyllä niin reipas ja rohkea! Lähti jokaisen ihmisen luokse epäröimättä ja hoksasi makkararingissä homman ihan heti. Kivaa!

Eilen päästiin porukan kanssa tottistelemaan. Mukana oli aika monta koirakkoa ja Pepe teki ihan ensimmäiseksi kontaktijuttuja vähän sivumpana isoista haukuista. Imutusseuruuta, sivulletuloa, eteen istumista ja maahanmenoa. Tässä välissä pääsi vähäksi aikaa autoon.
Seuraavaksi otettiin meidän ihka ensimmäinen hlö-ryhmä! Imutin aika läheltä henkilöitä ja pysäyttelin keskelle rinkiä ja henkilöiden viereen. Otti kontaktia josta tietty palkkasin ja sitten taasen kierreltiin ringissä. Pari kertaa koitti haistella ihmisiä mutta ohjasin namilla pois.
Sitten taas vähäksi aikaa autoon jonka jälkeen vielä kerran kentälle. Pepe oli oppinut edellisenä päivänä palauttamaan leikissä lelun käteen (kiitos Veeran ja olut-tölkin) ja leikittiin nyt patukalla ja narulelulla. Mun ei tarvinnut joka kerta edes ottaa toista lelua esille kun Pepe toi ihan itse :) JEEE!
Ja Veera otti paljon hienoja kuvia ;)

1 kommentti:

Anni kirjoitti...

Tahtoo nähdä kuveja!!! Toi ulkoasun kuva on ihana:)