tiistai 27. joulukuuta 2011

Jouluja

Tampereella vietetty nyt viikko ja huomenna olis taas pakko lähteä Porvooseen vaikkei yhtään huvittaisi. Ollaan loman alettua tokoiltu päivittäin ja seuruussa käytän jo lelupalkkaa. Hyvin poika seuraa! Sivulle tuloa ja maahanmenoa en voi ottaa lelulla kun ääntelee mutta namilla nekin sujuu.
Sunnuntaina tokoiltiin Vertsin ja ReQn kanssa tallilla. Toisella puolella hallia oli meneillään samaan aikaan äänekkäät agilitytreenit. Alkuun vähän jännitin että miten poika reagoi siihen mutta unohdin toiset heti kun pepe alusta asti keskittyi muhun ihan kuin siellä ei olisi ketään ollutkan :) Kiljuvat koirat ja huutavat ohjaajat eivät olleet häiriöksi meille.
Toko treenin jälkeen Pepe pääsi tarjoamaan U:n mallista putkea ja teki sitä myös itse lelu suussa kun se oltiin jo palkattu! Ihana Pepperooni!

Hugo on aivan ihana! Pepe on siihen kans ihan rakastunut :) Tässä hieman kuvia pojista:







Olen miettinyt meidän tulevan vuoden tavoitteita. Saas nähdä nyt että miten meidän tokon alo ja avo luokan liikkeet valmistuu, mutta mulle on ainakin todella tärkeää (treenimotivaation kannalta) asettaa ihan selkeä tavoite, eli siis joku koe. Ajattelin siis, että ens elokuussa voisi mennä ensimmäiseen toko kokeeseen. Jos siis koira on valmis. Tekemistä riittää mutta hyvältä näyttää jo :) Avoimen kokeeseen voisi mennä vuoden lopussa.. BH kokeeseen ei kiirehditä kun ei olla pk kokeeseen menossa vielä aikoihin.

Ei kommentteja: